Päiväkirja
1.6.2018 - Perheenlisäystä
Pitkähkö hetki on kulunut ilman kummempia elonmerkkejä. Kuitenkin, täällä me vielä ollaan! Olemme Tintin kanssa kisanneet hyvin ahkerasti kouluratsastus- ja valjakkokilpailuissa, hirveät määrät sijoituksia on tullut saavutettua! Eikä nuo muutkaan lajit mitenkään huonosti ole menneet, Tintistä on kuoriutunut varsinainen monitoimipeto. Valjakkonuorten laatuarvostelusta saatiin huikea ykköstulos, en olisi uskonut. Kerrankin tuo tihulainen osasi käyttäytyä myös julkisilla paikoilla... Aikaa on kulunut jo siitäkin, siellä tuli ahkerasti katseltua suomenhevossulhasia Tintille. Ja niin se oikea orhi hälle löytyikin, ja vaikka minun ei missään tapauksessa pitänyt itselleni ottaa toista suomenhevosta, huomasin jo pian pohtineeni ja sopineeni astutuksen Rikinän omistajan kanssa. Odotusaika meni varsin leppoisasti ja onnistuneesti. Nyt loppukeväästä Tintti pyöräytti tänne maailmaan hurjan suloisen tammavarsan, jonka ensiaskeleita ollaan yhdessä seurailtu. Monet tunnit olen kuluttanut ensin karsinan, sitten tarhan vieressä seuraillessa pienen Rikin horjuvia juoksupyrähdyksiä, katsellut, miten energisestä rämäpää -Tintistä on muuttunut hurjan hieno ja huolehtivainen äitihevonen. Se käyttäytyy niin mallikkaasti ja ylpeänä esittelee pienokaistaan. Silitän Tinttiä paksun harjan alta kaulasta, sen hörähtäessä tyytyväisenä ja kaivellessa taskujani makupalojen toivossa. Varsa makoilee Tintin vieressä, kasvaa silmissä. Niin tuo Tinttikin teki - vastahan se oli vielä pienen pieni ja nyt jo itsekin äiti-iässä.
6.7.2017 - Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuudessa
Käväistiin kesäkuussa kahdeskymmenes päivä Tintin kanssa suomenhevosvarsojen arviointitilaisuudessa. Pikkuisesta sain olla ylpeä ja mukaan kannettiin SV-II, en olisi uskonutkaan! Hieman käyttäytyminen olisi voinut olla parempi, nuorukainen koki tilanteen vallan kyllästyttäväksi ja alkoikin hieman pelleilemään. (kun olisi pitänyt käyttäytyä nätisti ja sievästi...) Energiaa olisin voinut ilomielin jakaa muille kunnon soppakauhalla, sitä nimittäin riitti tässä varsassa kuin pienessä kylässä. Tapahtuma oli kuitenkin vallan onnistunut ja hyvä kokemus - meille molemmille. Oli mahtavaa olla katselemassa muiden samanikäisiä varsoja, ihastelemassa ja pyörimässä Tintin kanssa kehässä. Hurmaavien nuorten orien näkeminen saattoi aiheuttaa pientä varsakuumetta riimunnarua taluttavalle, ehkä parin vuoden päästä sitten.. Saatoin alkaa jo katselemaan muutamaa oria, sillä silmällä. Tästä jäi niin hyvä fiilis, että odotankin jo innolla este- ja kouluvarsojen laatuarvosteluja!
11.6.2017 - Sadepäivän viettoa
Tänään olisi paljon aikaa tehdä kaikkea Tintin kanssa. Voisin vaikka lähteä metsäkävelylle, irtojuoksuttaa Tinttiä maneesissa tai- hetkinen. Aivan kuin Tintti olisi tarhan ulkopuolella? Lähden juosten lähemmäs, eikä mielelläni kestä kuin muutama sekunti tajuta, että hevoset on irti. Voi piru minkä teit Tintti! Yritän avuttomasti huutaa tammaa lähemmäs, koirien koulutus mielessäni, mutta tajuan, ettei Tintti osaa luoksetuloa ja suuntaan riimunnaru selkäni takana lähemmäksi. Ohi kulkiessani huomaan tarhan portin auenneen, ilmeisesti joku oli jättänyt sen huonosti kiinni. Taivaan pilviäkin tummempi myrskypilvi varmaan leijailee pääni päällä, siltä ainakin tuntui kun katselin ilopukkeja heittelevää ylipirteää tammaa, joka reippaasti johti nuorten tammojen laumaa kaikkein mutaisimmalla pellolla. Muutama pieni ärräpää saattoi lentää suustani tajutessani, ettei nuo hevoset tule ihan hetkeen vapaaehtoisesti luokseni, ja lähdin juosten hakemaan kauraämpäriä tallista. Sisälle mennessäni höpötän tallityöläisten ohi mennessä jotain sekavaa tyyliä hevoset irti, kukaan ei tosin tainnut saada sanoistani mitään selvää. Silti koko tallipoppoo ryntäsi perässäni kohti peltoa, jossa parhaillaankin rymisteli neljän suomenhevosen nuorukaislauma. Kirottu päivä! Ravistelen kauraämpäriä rivakasti ja yritän huutaa hevosia syömään, kaksi Tintin kilttiä ja lempeää laumakaveria saapuukin heti luokse, melkein anteeksipyytävällä ilmeellä. Voi kun Tinttikin olisi noin kiltti ja mukava, mutta ei, siellä se rymisteli etunenässä. Ravistelin kauraämpäriä uudestaan, mutta todettuani, ettei sillä ole mitään vaikutusta, lähdimme yhdessä piirittämään pukkilaukkaa vetävää Tinttiä ja perässä ravailevaa tarhakaveria. Ei mene pitkään, kun raskaana roikkuvat pilvet taivaalta päättävät alkaa valuttamaan sisältöään alas kunnon rankkasateen merkeissä - olimme kaikki litimärkiä ennen kuin minuuttikaan oli kulunut. Onneksi saimme toisen hevosista kiinni melko nopeasti ja enää oli Tintti pyydystettävänä.
Pienensimme rinkiä askel askeleelta, ja juuri kun olin saamassa tahtiaan hiljentäneen Tintin kiinni, liukastuin sateesta märkään mutaiseen maahan, ah - suoraan selkä sontakasaan. Meinasin vielä saappaistani juuttua mutaan kiinni, onneksi en vielä sitäkin. Kaverini saikin Tintin kiinni kun tamma oli jäänyt maistelemaan taskuani kaaduttuani - pirulainen ryöväsi vielä siellä odottaneen leivänkannan. Noh, koko poppo lähdimme talsimaan sisälle vaatteet, hiukset ja kaikki mahdollinen märkinä ja minä kurahirviötä muistuttaen. Muutama tallilainen saattoi pienesti naurahtaa kulkiessani heidän ohitseen taluttaen samalla mudanruskeaksi väriä vaihtanutta Tinttiä. Mikäs siinä, pesin tamman mikä oli jo oikein kiltisti aiheutettuaan mahdollisimman paljon vahinkoa, loimitin sen ja katsoin sen ilkikurisia silmiä. Ärtymys saattoi haihtua melko monta prosenttia alaspäin noiden silmien katseen vaikutuksesta, enkä voinut oikeastaan edes kuin nauraa tapahtuneelle. Aurinkokin alkoi jo vähitellen paistaa rankkasadekuuron päätyttyä, enkä voinut olla miettimättä miltä tilanne oli ulkopuolisten silmin näyttänyt. Onneksi mitään vakavaa ei ollut sattunut, kura kun on aina pestävissä pois. Voi Tintti minkä teit.
26.5.2017 - Nyt opetelkaamme hevosen taluttamista..
Astuin sisään Tintin karsinaan ja tamma hörähti minulle ystävällisesti. Hymyillen pujottelin uuden ostamani riimun sen päähän ja lähdin taluttamaan nuorukaista kohti ulkoilmaa. Tintti seurasi minua reippain askelin ja vaikutti varsin innokkaalta, ulko-ovella otti muutaman tanssahtelevan astahduksen astuttuaan lämpimään kesäiseen ulkoilmaan. Höpsö hevonen. Muutaman askeleen otettuani Tintti kiinnitti silmänsä tuuheaan ja mehevään ruohopuskaan, näytti kuin tamman silmät olisivat pullahtaneet pihalle innostuksesta. "Tintti ei mennä, EI mennä..." Sanani olivat auttamatta myöhässä, ja kyllä, nuoresta suomenhevosvarsasta lähtee muuten yllättävän paljon voimaa. Ei, en ollut selkeästi vielä oppinut edes hevosen taluttamista yllättävän tilanteen tullessa eteen, mietin kaaduttuani polvilleen maahan ruohotupsulle rynnänneen Tintin perässä. Noh, ylös ja uusiin epäonnistumisiin eikun.. Hetken aiheesta keskusteltuamme jatkoin Tintin kanssa matkaa eteenpäin, loppumatkan osasin olla edes vähän hereillä vaikka nautiskelimmekin auringosta kävellessämme. Reitiksi valikoitui tänään lyhyt metsälenkki rannan kautta, matkalla pidimme muutaman - tällä kertaa luvallisen - herkuttelutauon tuoreen ruohon parissa. Tintti käveli loppulenkin oikein nätisti ja fiilis oli aivan mahtava auringon paistaessa, viileässä tuulenvireessä, kärpästen pörrätessä ympärillä. Rannalla Tintti sai käydä pikaisella kahluukokeilulla, ja yllätyksekseni Tintistä paljastui kunnon vesihirmu. Tamma pärskytteli vettä jaloillaan ja taisin siinä itsekin hieman kastua, mutta nauru kaikui rannalla. Palattuamme lyhyeltä mutta pitkään kestäneeltä kävelyretkeltämme vapautin Tintin tarhaan, ja tamma veti innostuneet hyppypukkisarjat äkkipysäyttäen - kenties viimeiselle- ruohotupsulle. Pikku höppänä.
20.5.2017 - Tintti tulee kotiin
Seuraavasta risteyksestä vasemmalle, enää muutaman kilometrin matka. Ajan autoa monttuisella ja mutkikkaalla hiekkatiellä kohti tulevaa kotitalliamme, enkä oikeastaan vieläkään ymmärrä mitä menin äskettäin tekemään. Reilu tunti sitten ostin nimittäin itselleni suomenhevosen, pienen hintelän tammavarsan. Varsan, joka ei oikeastaan osaa juuri mitään, ja itselleni joka olen ollut jo monta vuotta ilman hevosta. No - ehkä tästä jotain vielä tulee. Ajoin ajatuksissani montun yli ja irvistin kuvitellessani miten pikkuinen Titityy horjahtelee autoni perässä trailerissaan. Huokaisin tutuksi lähiaikoina tulleen kotitallin kyltin nähdessäni ja parkkeerasin auton pihalle, astuen itse autosta ulos ja suunnaten Tintin luokse. Avasin ovet varovasti, ja Tintti vilkaisi minua kummissaan. Tamma hirnahti pienesti ja ikäänkuin kallisti päätään, pienimmätkin epäilykset haihtuivat ilmaan. Talutin varsan varovasti ulos trailerista, ja lähdin kävelyttämään sitä rauhassa kohti sen omaa suurta karsinaa, samalla rauhoittavasti kaulaa silitellen. Tintti oli kummissaan, tutut tuoksut olivat hävinneet ja minä talutin sitä vieraassa paikassa. Toivottavasti se tottuisi uuteen kotiinsa nopeasti, ajattelin avatessani karsinan oven ja päästäessäni Tintin irti riimunnarusta. Varsa nuuhkaisi karsinan seiniä varovasti, mutta lähti uteliaana tutkimaan uutta asuntoansa. Varovasti varsa testasi juoma-automaattia ja pärskähti vesipisaran mennessä sen sieraimeen. Naurahdin hiljaa Tintille, se kääntyi katsomaan minuun. Silittelin varovasti tammaa sen harjanalun alta, ja jätin sen itsekseen tutustumaan uuteen paikkaan, varovaisesti hymyillen. Tintti oli mahtava, kyllä meistä vielä kunnollinen parivaljakko tulisi.
Pitkähkö hetki on kulunut ilman kummempia elonmerkkejä. Kuitenkin, täällä me vielä ollaan! Olemme Tintin kanssa kisanneet hyvin ahkerasti kouluratsastus- ja valjakkokilpailuissa, hirveät määrät sijoituksia on tullut saavutettua! Eikä nuo muutkaan lajit mitenkään huonosti ole menneet, Tintistä on kuoriutunut varsinainen monitoimipeto. Valjakkonuorten laatuarvostelusta saatiin huikea ykköstulos, en olisi uskonut. Kerrankin tuo tihulainen osasi käyttäytyä myös julkisilla paikoilla... Aikaa on kulunut jo siitäkin, siellä tuli ahkerasti katseltua suomenhevossulhasia Tintille. Ja niin se oikea orhi hälle löytyikin, ja vaikka minun ei missään tapauksessa pitänyt itselleni ottaa toista suomenhevosta, huomasin jo pian pohtineeni ja sopineeni astutuksen Rikinän omistajan kanssa. Odotusaika meni varsin leppoisasti ja onnistuneesti. Nyt loppukeväästä Tintti pyöräytti tänne maailmaan hurjan suloisen tammavarsan, jonka ensiaskeleita ollaan yhdessä seurailtu. Monet tunnit olen kuluttanut ensin karsinan, sitten tarhan vieressä seuraillessa pienen Rikin horjuvia juoksupyrähdyksiä, katsellut, miten energisestä rämäpää -Tintistä on muuttunut hurjan hieno ja huolehtivainen äitihevonen. Se käyttäytyy niin mallikkaasti ja ylpeänä esittelee pienokaistaan. Silitän Tinttiä paksun harjan alta kaulasta, sen hörähtäessä tyytyväisenä ja kaivellessa taskujani makupalojen toivossa. Varsa makoilee Tintin vieressä, kasvaa silmissä. Niin tuo Tinttikin teki - vastahan se oli vielä pienen pieni ja nyt jo itsekin äiti-iässä.
6.7.2017 - Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuudessa
Käväistiin kesäkuussa kahdeskymmenes päivä Tintin kanssa suomenhevosvarsojen arviointitilaisuudessa. Pikkuisesta sain olla ylpeä ja mukaan kannettiin SV-II, en olisi uskonutkaan! Hieman käyttäytyminen olisi voinut olla parempi, nuorukainen koki tilanteen vallan kyllästyttäväksi ja alkoikin hieman pelleilemään. (kun olisi pitänyt käyttäytyä nätisti ja sievästi...) Energiaa olisin voinut ilomielin jakaa muille kunnon soppakauhalla, sitä nimittäin riitti tässä varsassa kuin pienessä kylässä. Tapahtuma oli kuitenkin vallan onnistunut ja hyvä kokemus - meille molemmille. Oli mahtavaa olla katselemassa muiden samanikäisiä varsoja, ihastelemassa ja pyörimässä Tintin kanssa kehässä. Hurmaavien nuorten orien näkeminen saattoi aiheuttaa pientä varsakuumetta riimunnarua taluttavalle, ehkä parin vuoden päästä sitten.. Saatoin alkaa jo katselemaan muutamaa oria, sillä silmällä. Tästä jäi niin hyvä fiilis, että odotankin jo innolla este- ja kouluvarsojen laatuarvosteluja!
11.6.2017 - Sadepäivän viettoa
Tänään olisi paljon aikaa tehdä kaikkea Tintin kanssa. Voisin vaikka lähteä metsäkävelylle, irtojuoksuttaa Tinttiä maneesissa tai- hetkinen. Aivan kuin Tintti olisi tarhan ulkopuolella? Lähden juosten lähemmäs, eikä mielelläni kestä kuin muutama sekunti tajuta, että hevoset on irti. Voi piru minkä teit Tintti! Yritän avuttomasti huutaa tammaa lähemmäs, koirien koulutus mielessäni, mutta tajuan, ettei Tintti osaa luoksetuloa ja suuntaan riimunnaru selkäni takana lähemmäksi. Ohi kulkiessani huomaan tarhan portin auenneen, ilmeisesti joku oli jättänyt sen huonosti kiinni. Taivaan pilviäkin tummempi myrskypilvi varmaan leijailee pääni päällä, siltä ainakin tuntui kun katselin ilopukkeja heittelevää ylipirteää tammaa, joka reippaasti johti nuorten tammojen laumaa kaikkein mutaisimmalla pellolla. Muutama pieni ärräpää saattoi lentää suustani tajutessani, ettei nuo hevoset tule ihan hetkeen vapaaehtoisesti luokseni, ja lähdin juosten hakemaan kauraämpäriä tallista. Sisälle mennessäni höpötän tallityöläisten ohi mennessä jotain sekavaa tyyliä hevoset irti, kukaan ei tosin tainnut saada sanoistani mitään selvää. Silti koko tallipoppoo ryntäsi perässäni kohti peltoa, jossa parhaillaankin rymisteli neljän suomenhevosen nuorukaislauma. Kirottu päivä! Ravistelen kauraämpäriä rivakasti ja yritän huutaa hevosia syömään, kaksi Tintin kilttiä ja lempeää laumakaveria saapuukin heti luokse, melkein anteeksipyytävällä ilmeellä. Voi kun Tinttikin olisi noin kiltti ja mukava, mutta ei, siellä se rymisteli etunenässä. Ravistelin kauraämpäriä uudestaan, mutta todettuani, ettei sillä ole mitään vaikutusta, lähdimme yhdessä piirittämään pukkilaukkaa vetävää Tinttiä ja perässä ravailevaa tarhakaveria. Ei mene pitkään, kun raskaana roikkuvat pilvet taivaalta päättävät alkaa valuttamaan sisältöään alas kunnon rankkasateen merkeissä - olimme kaikki litimärkiä ennen kuin minuuttikaan oli kulunut. Onneksi saimme toisen hevosista kiinni melko nopeasti ja enää oli Tintti pyydystettävänä.
Pienensimme rinkiä askel askeleelta, ja juuri kun olin saamassa tahtiaan hiljentäneen Tintin kiinni, liukastuin sateesta märkään mutaiseen maahan, ah - suoraan selkä sontakasaan. Meinasin vielä saappaistani juuttua mutaan kiinni, onneksi en vielä sitäkin. Kaverini saikin Tintin kiinni kun tamma oli jäänyt maistelemaan taskuani kaaduttuani - pirulainen ryöväsi vielä siellä odottaneen leivänkannan. Noh, koko poppo lähdimme talsimaan sisälle vaatteet, hiukset ja kaikki mahdollinen märkinä ja minä kurahirviötä muistuttaen. Muutama tallilainen saattoi pienesti naurahtaa kulkiessani heidän ohitseen taluttaen samalla mudanruskeaksi väriä vaihtanutta Tinttiä. Mikäs siinä, pesin tamman mikä oli jo oikein kiltisti aiheutettuaan mahdollisimman paljon vahinkoa, loimitin sen ja katsoin sen ilkikurisia silmiä. Ärtymys saattoi haihtua melko monta prosenttia alaspäin noiden silmien katseen vaikutuksesta, enkä voinut oikeastaan edes kuin nauraa tapahtuneelle. Aurinkokin alkoi jo vähitellen paistaa rankkasadekuuron päätyttyä, enkä voinut olla miettimättä miltä tilanne oli ulkopuolisten silmin näyttänyt. Onneksi mitään vakavaa ei ollut sattunut, kura kun on aina pestävissä pois. Voi Tintti minkä teit.
26.5.2017 - Nyt opetelkaamme hevosen taluttamista..
Astuin sisään Tintin karsinaan ja tamma hörähti minulle ystävällisesti. Hymyillen pujottelin uuden ostamani riimun sen päähän ja lähdin taluttamaan nuorukaista kohti ulkoilmaa. Tintti seurasi minua reippain askelin ja vaikutti varsin innokkaalta, ulko-ovella otti muutaman tanssahtelevan astahduksen astuttuaan lämpimään kesäiseen ulkoilmaan. Höpsö hevonen. Muutaman askeleen otettuani Tintti kiinnitti silmänsä tuuheaan ja mehevään ruohopuskaan, näytti kuin tamman silmät olisivat pullahtaneet pihalle innostuksesta. "Tintti ei mennä, EI mennä..." Sanani olivat auttamatta myöhässä, ja kyllä, nuoresta suomenhevosvarsasta lähtee muuten yllättävän paljon voimaa. Ei, en ollut selkeästi vielä oppinut edes hevosen taluttamista yllättävän tilanteen tullessa eteen, mietin kaaduttuani polvilleen maahan ruohotupsulle rynnänneen Tintin perässä. Noh, ylös ja uusiin epäonnistumisiin eikun.. Hetken aiheesta keskusteltuamme jatkoin Tintin kanssa matkaa eteenpäin, loppumatkan osasin olla edes vähän hereillä vaikka nautiskelimmekin auringosta kävellessämme. Reitiksi valikoitui tänään lyhyt metsälenkki rannan kautta, matkalla pidimme muutaman - tällä kertaa luvallisen - herkuttelutauon tuoreen ruohon parissa. Tintti käveli loppulenkin oikein nätisti ja fiilis oli aivan mahtava auringon paistaessa, viileässä tuulenvireessä, kärpästen pörrätessä ympärillä. Rannalla Tintti sai käydä pikaisella kahluukokeilulla, ja yllätyksekseni Tintistä paljastui kunnon vesihirmu. Tamma pärskytteli vettä jaloillaan ja taisin siinä itsekin hieman kastua, mutta nauru kaikui rannalla. Palattuamme lyhyeltä mutta pitkään kestäneeltä kävelyretkeltämme vapautin Tintin tarhaan, ja tamma veti innostuneet hyppypukkisarjat äkkipysäyttäen - kenties viimeiselle- ruohotupsulle. Pikku höppänä.
20.5.2017 - Tintti tulee kotiin
Seuraavasta risteyksestä vasemmalle, enää muutaman kilometrin matka. Ajan autoa monttuisella ja mutkikkaalla hiekkatiellä kohti tulevaa kotitalliamme, enkä oikeastaan vieläkään ymmärrä mitä menin äskettäin tekemään. Reilu tunti sitten ostin nimittäin itselleni suomenhevosen, pienen hintelän tammavarsan. Varsan, joka ei oikeastaan osaa juuri mitään, ja itselleni joka olen ollut jo monta vuotta ilman hevosta. No - ehkä tästä jotain vielä tulee. Ajoin ajatuksissani montun yli ja irvistin kuvitellessani miten pikkuinen Titityy horjahtelee autoni perässä trailerissaan. Huokaisin tutuksi lähiaikoina tulleen kotitallin kyltin nähdessäni ja parkkeerasin auton pihalle, astuen itse autosta ulos ja suunnaten Tintin luokse. Avasin ovet varovasti, ja Tintti vilkaisi minua kummissaan. Tamma hirnahti pienesti ja ikäänkuin kallisti päätään, pienimmätkin epäilykset haihtuivat ilmaan. Talutin varsan varovasti ulos trailerista, ja lähdin kävelyttämään sitä rauhassa kohti sen omaa suurta karsinaa, samalla rauhoittavasti kaulaa silitellen. Tintti oli kummissaan, tutut tuoksut olivat hävinneet ja minä talutin sitä vieraassa paikassa. Toivottavasti se tottuisi uuteen kotiinsa nopeasti, ajattelin avatessani karsinan oven ja päästäessäni Tintin irti riimunnarusta. Varsa nuuhkaisi karsinan seiniä varovasti, mutta lähti uteliaana tutkimaan uutta asuntoansa. Varovasti varsa testasi juoma-automaattia ja pärskähti vesipisaran mennessä sen sieraimeen. Naurahdin hiljaa Tintille, se kääntyi katsomaan minuun. Silittelin varovasti tammaa sen harjanalun alta, ja jätin sen itsekseen tutustumaan uuteen paikkaan, varovaisesti hymyillen. Tintti oli mahtava, kyllä meistä vielä kunnollinen parivaljakko tulisi.